Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

Neljän tähden illallinen

Aina on hyvä syy syödä hyvää ruokaa.

Kutsuimme siskoni ja hänen avopuolisonsa meille illallistamaan lauantaina. Ajatuksena oli, että syödään kerrankin kunnolla alku-, pää- ja jälkiruokineen. Meillä kun ei normaalisti koskaan tehdä mitään alkuruokia ja jälkkäriäkin vain harvoin.



Alkuruokana meillä oli blinejä kylmäsavuporotäytteellä. Itse söin ekaa kertaa blinejä, joten vaikea verrata millaisia oli. Hyvin kuitenkin maistui ja oli erittäin toimiva alkuruokana ja ruokahalun herättäjänä.


Pääruuaksi tehtiin naudanliha-punaviinipataa ja sinappista perunamuusia. Tästä jäi kuvakin ottamatta - tosin ei varmaan olisi niin kuvauksellista annosta saanutkaan aikaiseksi :) Ohje on Grodon Ramsayn kirjasta. Tätä herkkupataa ollaan tehty useasti ennenkin. Pääruoan kanssa tarjoiltiin patonkia, jonka leivoin Leila Lindholmin kirjan ohjeella. Patongeista tuli vähän ruman muotoisia, kun ei nyt erillistä patonkipeltiä ollut, mutta hirmu hyviä kyllä tuli! Patongeille tein kaveriksi kirnuvoilevitettä, jonka maustoin valkosipulilla. Nam!

Jälkkäriksi tehtiin (myöskin ensimmäistä kertaa) pavlovaa. Ohjeesta poiketen tein kokonaisen kakun sijasta yksittäisiä annoksia. Päälle laitettiin pakkasesta löytyneitä vadelmia ja metsämansikoita. Ihana kevyt jälkkäri tuhdin pääruoan jälkeen. Ja makeuttakin oli juuri sopivasti, eikä yhtään liikaa niin kuin usein tuppaa olemaan.


Ihana ilta hyvässä seurassa, joka jatkui vielä saunoen, Sinkkulaivaa katsoen ja tietovisaa pelaillen :) Katsotaan, josko me saataisiin vastavuoroisesti ensi kuussa ruokaa ;)

Sarvia, kuppikakkuja ja glögiä

Facebookin Käsityöblogit -ryhmän joulukalenterissa oli jaettu sarvien ohje ja siskoni oli tulossa illaksi kylään... Siitä se ajatus sitten lähti 

Kinkku-sinihomejuusto -sarvia (16kpl)



Taikinan ohjeen otin täältä. Täytteeksi siis kinkkua ja sinihomejuustoa. Itse käytin Pirkkaa, mutta suosittelen käyttämään mielummin Aurajuustoa, koska sen suolaisuus sopii paremmin sarviin :)


Jouluisia maustekakku-kuppikakkuja (12kpl)


Kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa veitsellä kuorrutteen enkä pursottanut :)

Ohjeen nappasin täältä. Kuorrutuksen pilasin, kun käytin oikeaa voita (niin kuin yleensä käytän leivonnassa) ja siitä tuli pahanmakuinen ja suolainen. Niinpä kuorrutuksen sai ajaa vispikerma ja vaniliinisokerilla maustettuna. Päälle sirottelin vielä kanelia.

Hyviä, jos tykkää maustekakusta :)


Mustaherukkainen glögitiiviste

Yhdistelin muutamaa eri glögiohjetta. Ajatuksena oli, että tekisin muutaman pullollisen joululahjoiksi. 

P.s. Jos ei oo itsellä omatekoista mehua, tulee tekeminen kalliimmaksi kuin ihan ostaa valmista. Näyttää tuo mustaherukkamehu olevan hinnoissaan. 


5dl mustaherukkamehua
1pussi kuivattuja glögimausteita (tai erikseen ko kuivattuja mausteita)
4dl ruokokidesokeria

Jos et halua niin siirappimaista tiivistettä, jätä osa sokerista pois. Myös mehun voi korvata esim punaviinillä. 

Keitä kattilassa mehua, mausteita ja sokeria noin 20min miedolla lämmöllä. Siivilöi mausteet nesteestä pois ja pullota glögi. 

Laimenna glögi joko veteen, laimennettuun mehuun (huom, tiiviste on jo todella herukkaista) tai punaviiniin. Käytä 1osa tiivistettä ja 3 osaa vettä/mehua/viiniä. Lämmitä kattilassa ja tarjoile rusinoiden ja manteleiden kanssa :) 


Lauantai on herkkupäivä




Tänä syksynä oon leiponu enemmän pullaa ku koskaan yhteensä. Löysin niin hyvän ohjeen, että näyttää maistuvan ja katoavan tasaseen tahtiin pakkasestakin. Ohje täällä.  

Muutenkin leipomisen suunnalla on kunnostautumista tapahtunut paljon! Tai ehkä oon vaan nyt kiinnostunut toisin kuin aikasemmin. En oo vaan hirveesti blogiin laitellu... Mutta miksipä ei :) 

Mut eilen illalla leivoin täksi päiväksi mutakakun. Ohjeessa (täällä) oli marenkikuorrutus laitettu kakun päälle. Aattelin mennä ihan perinteisesti jäätelöllä, mutta koko yön tuo marenki kummitteli mielessä. Niinpä kuorrutin. En kadu :) 




Syksyiset omena-porkkana -sämpylät

Idean sämpylöihin sain jo aikaisemmin syksyllä, kun näin Iltasanomissa ehdotuksen käyttää sämpylätaikinan nesteenä omena siideriä. Sämpylöiden ohje on muunnettu ihan perus Sunnuntai-sämpyläjauhopussin kyljessä olevasta ohjeesta (sillä perusohjeella tulee vaan NIIIN hyviä sämpylöitä!). Lopuksi lisäsin vielä jääkaapista löytämäni porkkanat sekaan. Mieli olisi tehnyt sekoittaa joukkoon myös raastettua omenaa tai puolukoita, mutta jääköön ne ens kerralle :)




Omena-porkkana -sämpylät

5 dl kuivaa omena siideriä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa
12 dl sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
100g sulatettua leivontamargariinia
reilu 1 porkkana eli noin 1-2 dl (mikä tuntuu hyvälle)

Lämmitä kattilassa neste kädenlämpöiseksi, lisää joukkoon suola ja sokeri.
Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja sekoita nesteen sekaan. Jatka lisäämällä loput jauhoista vähitellen (ja kaurahiutaleet) ja vaivaa taikina kunnes irtoaa hyvin käsistä. Vaivaa taikinaan sekaan vielä sulatettu margariini. Tarvittaessa lisää jauhoja. Kun taikina tuntuu hyvälle, lisää porkkanaraaste sekaan ja vaivaa se kunnolla taikinan sekaan. Porkkanasta irtoava neste tekee taikinasta hieman notkeampaa.

Anna taikinan kohota noin puoli tuntia.  Vaivaa sen jälkeen enimmät ilmat pois taikinasta ja leivo jauhotetulla pöydällä mieleisiäsi sämpylöitä. Anna kohota uudelleen noin puoli tuntia. Voitele sämpylät vedellä ja heitä päälle jotain, mitä kaapista löytyy. Itse laitoin tällä kertaa kaurahiutaleita. Paista noin 12-15 minuuttia 225 asteisessa uunissa.

Namskis ;)