Mun ihanankamalat sirkussukat

... eli siis Muita ihania Talvisukat.

Muita ihania -blogin Tiina järjesti ihanan talvisukka-haasteen, jossa julkaisi aina yhden kuvion päivässä. Päätin heti, että osallistun ja käytän pois noita ikivanhoja Novitan 7veikkoja. Ja hetihän se päätös alkoi kaduttaa. Ei osallistuminen, vaan ne langat. Ajattelin, että käytän värejä vain maltillisesti. Rehellisesti syy oli se, että loput 7veikat oli niiiin rumia, etten voinu edes harkita käyttäväni :D


Ja mikä morkkis syntyikään heti, kun Instagramissa alkoi levitä toinen toistaan ihanempia sukkia. Nää mun on tällaiset sirkussukat. Toisaalta ehkäpä ne on just minun näköiset...


Yllätin itseni ja pysyin melkein loppuun asti aikataulussa. Neuloin siis molemmat kerrallaan, ja kun ei ollut kuin yhden 3,5 puikot (ja siis 4 ei ollenkaan! Kuinka tämä voi olla mahdollista?! No, paremmin minun käsialalle sopiikin nuo kolmipuoloset), niin sain vaihdella joka välissä puikkoja sukasta toiseen. Mutta niin siis melkein loppuun saakka aikataulussa, kunnes meille tuli herra Tiheäimu kylään ja neulomiselle ei sitten riittänyt tissittelyltä aikaa. Mutta pari päivää jäljestä sainkin yhdessä illassa tikuteltua molemmat sukat loppuun.


Ja onhan nää niin hirveet, että jo melkeen kaikessa kauheudessaan hienot! :D Ja hei! Neuloin ensimmäistä kertaa kirjoneuletta kolmella langalla!

Nyt Muita ihania-blogissa on alkamassa uusi haaste. Tähän on tottakai myös pakko osallistua, mutta ajattelin kuitenkin vähän enemmän panostaa nyt tuohon värimaailmaan :)

7 kommenttia:

  1. Eiväthän nämä ole ollenkaan kamalat, omaan silmään ainakin näyttää hyvältä! Sirkussukat kuvaa kuitenkin näitä sukkia hyvin, näissä hauska ja iloinen värimaailma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muiden silmiin näyttää käytettäville :) Ei tosiaan ole ehkä sitä tällä hetkellä ominta värimaailmaa, mutta muutama vuosi takaperin ois ollu just! :)

      Poista
  2. Mun mielestä nämä ovat aivan ihanan väriset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se iskee vaan heti värikateus, kun ihastelee toisten luomuksia :) mut päivän näitä nyt jaloissa pitäneenä täytyy todeta, että kyllä nämä käyttöön pääsee :)

      Poista
  3. Ihanat värit ja näin yhdistettynä muodostavat kivan kokonaisuuden :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä nuo ovat älyttömän ihanat :) Niin nätit värit :)

    VastaaPoista

Jätäthän vierailustasi jäljen :)