Pari bodya lisää

Vettä sataa, ukkostaa, ärrimurri-päivä ja raskaushormoonit itkettää.
Sellainen lauantai meillä. 

Pitäis jotain saada tehtyä, mutta kun mikään ei sitten lopulta kiinnosta. Onko muilla koskaan tällaisia päiviä? Tuntuu kuin viikon ainoat vapaapäivät valuisi vain hukkaan. Ja sekin itkettää tänään :D 

Sen verran kuitenkin aikaiseksi tänään, että toukokuussa ompelemani bodyt saivat nepparinsa kiinni. Mutta ei kyllä edes omasta toimestani. Nepparit oli tuolloin loppu meiltä, ja olin rohmunnut silloin jo kaikki kaupungin "pienet" nepparit itselleni.


Äiti ystävällisesti tilasi Karnaluksesta omien tilaistensa yhteydessä pari pakettia neppareita lisää. Koska tilaamaani kokoa (9mm) ei ilmeisesti ollut saatavilla, sain tuplamäärän himpun isompia (11mm).


Molemmat trikoot on paikallisesta kangaskauppa Korunapista.


Kaava on Ottobren jostain lehdestä, jonka olen jo palauttanut kirjastoon.

Kokoa näillä on 62cm - toinen ilman saumavaroja.


Tämä kettukangas on kyllä ihanaa ja uusi lempparini :) 

Investoin tänään myös tuon valtaisan vauvanvaatekasan kokojen mukaan ja nyt on taas vähän paremmin kartalla mitä kokoa tarvitsee mitäkin vaatetta. Itsetehtyjen lisäksi ei olekkaan kuin vaan kirpparilöytöjä. Eikä tuon määrän perusteella kyllä uusia vaatteita pääsekkään ostelemaan :) 

2 kommenttia:

Jätäthän vierailustasi jäljen :)