No JES! Vihdoinkin niin tympeältä tuntuvien sukkien tekeminen on saapunut päätökseen. Siis ainut mikä näistä teki niin ärsyttävät tehdä oli se, että hyllyssä odotti uusi kiva lanka, jonka Sny:ni laittoi minulle. Annoin itselleni määräajaksi huomisen, joten neuloin sitten tänään koulussa tuon toisen sukan. On siis noista luennoista jotain hyötyä :) Huomiselle junamatkalle jää sitten päättely. En muutenkaan yleensä tykkää päätellä ja näissä sukissa noita langan pätkiä on ihan muutama! Kuvassa sukat siis päättelyä vaille valmiit.
Sukat ovat siis tehty työkaverilleni. Hän itse halusi "räikeän väriset" vähän pitempi vartiset sukat. Toivottavasti on oikeaa kokoa ja kelpaa. Hän on siis mies, firmamme kuljetuspäälikkö ja ammatiltaan rekkakuski. :)
Kaiken tämän valmistuneen työn onnen ohella, päätin kuitenkin, että ennen kuin siirryn siihen ihanuus-lankaan neulon sittenkin vielä yhdet sukat. Samaan syssyyn nyt kun vauhtiin on päässyt. Toisella työkaverillani olisi myös sukat tilauksessa ja en näe häntä enää syyskuun jälkeen ollenkaan puoleen vuoteen. Jotenka siis kilttinä ajattelin neuloa hänelle sukat ensin. Sitten vasta omat tarpeet :)
Tämän illan projektina on kuitenkin....dindindindindindin... PIKKUPÖKSYT! :D Tarkotukseni olisi ommella pikkupöksyt vanhoista työpaidoistamme lauantaisiin päättäreihimme. Minä -ompelukoneiden paras ystävä, joka ei koskaan yritäkkään oikaista helpoimman kautta- aion todella ommella ilman valmista kaavaa kolme kappaletta pikkupöksyjä... Vieläpä niin, että taakse ja eteen tulisi tietty logo. Kaikki tuttavani, entiset käsityön opettajani, sukulaiseni ja erityisesti äitini kiittää tällä hetkellä sitä, että olen täällä neljän seinän sisällä yksinäni :)
Joudun ehkä ikäväkseni toteamaan, että pikkupöksyt taitavat jäädä väliin... Ei taida minun älykkyysosamääräni tänä iltana riittää hommaan. Ei siis ole mitenkään riippuvainen ompelutaidoistani ;)
VastaaPoistaOlkinaiselle terveisiä! :D